Kuoppalan tila
Vuonna 1976 tila siirtyi nykyisten omistajiensa Anja (os. Kauppi) ja Eero Koivulahden hallintaan. Nähtäväksi jää, jatkaako tilaa kumpikaan lapsista (Tomi -78 ja Riina -80).
Tila sijaitsee Etelä-Suomessa, Luopioisten kunnassa aivan keskellä Puutikkalan kylää.
Tilalla on käytössä 28 hehtaaria peltoa, josta 8 hehtaaria on ulkopuoliselta vuokrattua, sekä 79 hehtaaria metsää. Suurin osa pelloista on nurmella. Viljan viljely jäi taka-alalle siinä vaiheessa kun lehmät siirtyivät noudattamaan Suomen Rehun NARU -täysrehudieettiä.
Navetta on peruskorjattu vuonna 1983 ja tällä hetkellä siellä märehtii 32 holstein-friisiläisrotuista eläintä. Näistä lypsylehmiä on keskimäärin 18 kappaletta.
5:n viimeisen vuoden keskituotos
| Maitoa kg | Rasvaa kg | Valkuaista kg |
| 11516 | 474 | 386 |
vuoden 2003 keskituotos
| Maitoa kg | Rasvaa kg | Rasvaa % | Valkuaista kg | Valkuaista % |
| 11729 | 514 | 4,38 | 403 | 3,43 |
Monivuotisesta panostuksesta maidon laatuun tila sai vuonna 2001 Walter Ehrsrömin kultaisen mitalin.
Tilalle on tehty myös laatujärjestelmä.


